Chat with us, powered by LiveChat

Frisbeekingi

PELIOHJEET

Tarvitset
Narua (ei väliä millaista, kunhan se näkyy)
Frisbeekiekkoja (pelaajien lukumäärän verran)

Tee aluksi rata: vedä naru puusta puuhun noin metrin korkeudelta, ja taas seuraavaan puuhun, puita voi olla yhteensä noin 5-10 eri etäisyyksillä

Idea
Pelin ideana on heittää frisbee mahdollisimman lähelle seuraavaa puutaa, jotta puuta yltää koskettamaan ja pääsee etenemään kohti seuraavaa puuta. Pelin tavoitteena on päästä koskettamaan viimeistä eli maalipuuta ensimmäisenä.

Pelin kulku
Pelaajat asettuvat ensimmäisen puun kohdalle narun oikealle puolelle. Tehtävänä on heittää kiekkoja vuorotellen yksi pelaaja kerrallaan, mahdollisimman lähelle seuraavaa puuta ilman, että kiekko lentää narun vasemmalle puolelle. Ensimmäinen aloittaa heittämällä frisbeen ja kävelee frisbeen luokse. Jokaisella on yksi heitto / kierros. Pelaajan tulee voida koskea puuhun kädellä, jotta voi lähteä tavoittelemaan seuraavaa puuta (esim. pelaaja koskee 1. puuta ja seuraavalla heittovuorolla heittää mahd. lähelle 2. puuta Jos frisbee lentää narun vasemmalle puolelle, se tulee heittää kevyesti takaisin narun yli sen toiselle (eli oikealle) puolelle ja oma heittovuoro käytetään siinä. Voittaja eli frisbeekingi on se, joka koskee ensimmäisenä ”maalipuuta”.

WordPress Image Lightbox