Miten valitsen oikean sävyn hirsimökkiin?

Rakennusten ulkovärityksessä on tapahtunut suuria muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Jokaisella vuosikymmenellä on kuitenkin ollut suosikkisävyt, joilla talo todennäköisimmin on maalattu. Vaikka värikirjo onkin laajentunut kokoajan, niin tietyt sävyt ovat olleet pinnalla jo vuosia ja kasvattavat edelleen suosiotaan. Kerromme, mitkä sävyt ovat etenkin hirsirakennuksissa tänä päivänä trendikkäitä ja miten oikea sävy oikein löytyy.

Punamulta oli yleisesti käytetty vielä 1950-luvulla, sillä sen pigmentti on valon kestävää, edullista ja hyvin säilyvää

 

suppeasta sävymaailmasta laajaan värikirjoon

Rakennusten ulkomaalauksessa on käytetty aina 1950-luvulle asti ns. vanhoja pigmenttejä, eli maaperäisiä värejä, kuten punamultaa, poltettua ja polttamatonta terraa, okraa ja vihertävää ja harmahtavaa umbria. Maavärit hallisivat julkisivuja, sillä ne olivat kestäviä ja edullisia maaleja. Maalien sävyttämistä tehtiin viime vuosisadan puolelle yksinkertaisesti. Väri sekoitettiin sopivimman pigmentin avulla, ja sitä vaalennettiin tai taitettiin muilla väreillä. Sittemmin sodan jälkeen muotiin tuli vaaleat ja pastelliset sävyt. Modernismin aikakautena 1970- ja 1980-luvulla maalituotteisiin tuli uusia tuulia Euroopasta ja tällöin syntyi myös värikartat. Asuinrakennusten värimaailmassa alkoi pikkuhiljaa olla vaihtelua ja niissä näkyi omistajien omat värivalinnat.

trendikkäin sävy vuonna 2019

Vuonna 2019 trendikkäimmät sävyt ulkomaalauksessa ovat harmaa, valkoinen ja musta. Musta julkisivuväri on noussut trendiksi viime vuosina, ja mustan suosio tuntuu vain kasvavan. Ei ihme, sillä musta ja tummat sävyt istuvat täydellisesti hirsirakennukseen, kun taustalla on tummasävyistä puustoa, jota kotimaassamme riittää.

Hirsirakennuksen voi kuitenkin maalata lukuisilla muillakin sävyillä. Miten valitset oikean sävyn uuteen rakennukseen?

Kuultava vai peittävä maali?

Suosittu tapa on maalata hirsirakennus kuultavalla tuotteella, jolloin puu tulee kauniisti esille maalin alta. Kuultavassa ulkovärissä lopulliseen väriin vaikuttaa puun oma väri, pinnan karkeus ja levityskertojen määrä käytetyn värin lisäksi. Puun luonnollisuus pääsee kuultavalla käsittelyllä upeasti esille.

Maalia valitessa tulee ottaa huomioon myös maalin kiiltoaste. Mitä kiiltävämpi pinta on, sitä syvemmältä väri siinä näyttää. Vähemmän kiiltävässä pinnassa värit näyttävät vastaavasti vaaleammilta ja pehmeämmiltä. Mitä kiiltävämpi ja lovempi maalipinta on, sitä helpompi se on pitää puhtaana.

Ota huomioon rakennusta ympäröivä maisema

Kaarna

 

Ulkoväritrendit ovat pysyneet suhteellisen samana jo vuosia. Tummat ja luonnonläheiset sävyt ovat haluttuja sävyjä hirsirakennukseen.

Kun valitsee ulkomaalia, on syytä kiinnittää huomiota, millaiseen maisemaan rakennus tulee. Tummat värit sulautuvat luontoon paremmin kauempaa katsottuna, kun taas vaaleat erottuvat selvästi. Jos ympäristössä on paljon kuusipuita tai pihapiiri on muuten metsäinen, voi tumma hirsitalo näyttää paremmalta kuin vaalea. Jos taas on kyseessä merenrantatontti kaislikkoineen, vaalea rakennus voi sopia tällaiseen maisemaan paremmin. Tutki ympäristöä ja ympärillä olevaa kasvillisuutta rohkeasti: parhaat ideat myös ulkovärin suhteen syntyvät yleensä tällä tavalla.

Kalliomaisemaan sopii hienosti tumman harmaat ja vihertävät sävyt. Lehtipuiden ympäröimään pihaan sopii hienosti vaaleat, vihreät ja mustanruskeat sävyt. Mäntymetsään soveltuvat hyvin ruskea eri vivahteineen. Mustassa tai tummassa puun eläminen voi kuitenkin näkyä herkemmin tai nopeammin, kuin vaaleassa pinnassa, sen aremman pigmentin takia.

Ympäristöä tarkkailemalla löytää yleensä parhaiten sopivan väripaletin.

Tarkastele värimallia luonnossa

Kaarna

 

Värit näyttävät erilaiselta luonnon valossa, kun sisätiloissa keinovalon alla.  Sävyn koemaalaus kannattaa tehdä ensin irralliselle laudan pätkälle, jotta todellisen sävyn pääsee näkemään paremmin. Anna maalin kuivua ja tarkistele sitä myös luonnonvalossa. Kun väri näyttää laudan pätkällä hyvältä, niin tee ensin koesively rakennuksen huomaamattomaan paikkaan, ja tarkastele väriä eri valossa: aamuauringossa, keskipäivällä ja illan hämärässä.

vinkki: Hirsipintojen esikäsittely

Uuden hirsirakennuksen pinnan suojaamiseen kannattaa panostaa, sillä huolellinen esikäsittely parantaa pintamaalin tarttuvuutta ja kestävyyttä. Hirsipinnat kannattaa pohjustaa pohjusteaineella, joka antaa suojan laho- ja homevaurioiden varalle. Pohjusteen levittämisen jälkeen pinta kannattaa suojata kuullotteella tai peittosuojalla. Kuullote antaa pidemmän huoltovälin erinomaisen UV-suojansa ansiosta, ja torjuu myös sienien kasvua. Puupinnat kannattaa pohjustaa ennen kuullotteen käyttöä pohjusteaineella. Pohjusteainetta käyttämällä pinta vastaanottaa hyvin pintamaalin tai kuullotteen.

Lähde: Tikkurila.fi 

unelmilla on tapana toteutua

Jokainen haave, oli se sitten hirsihuvila tai pihasauna,
on lähempänä toteutumista, kun sen kertoo ääneen.
Ota puhelin käteen tai lähetä meille viesti,
niin aletaan suunnittelemaan!