Chat with us, powered by LiveChat

Miten valitsen oikean sävyn hirsimökkiin?

Rakennusten ulkovärityksessä on tapahtunut suuria muutoksia viimeisten vuosikymmenten aikana. Jokaisella vuosikymmenellä on kuitenkin ollut suosikkisävyt, joilla talo todennäköisimmin on maalattu. Vaikka värikirjo onkin laajentunut kokoajan, niin tietyt sävyt ovat olleet pinnalla jo vuosia ja kasvattavat edelleen suosiotaan. Kerromme, mitkä sävyt ovat etenkin hirsirakennuksissa tänä päivänä trendikkäitä ja miten oikea sävy oikein löytyy.

Punamulta oli yleisesti käytetty vielä 1950-luvulla, sillä sen pigmentti on valon kestävää, edullista ja hyvin säilyvää

 

suppeasta sävymaailmasta laajaan värikirjoon

Rakennusten ulkomaalauksessa on käytetty aina 1950-luvulle asti ns. vanhoja pigmenttejä, eli maaperäisiä värejä, kuten punamultaa, poltettua ja polttamatonta terraa, okraa ja vihertävää ja harmahtavaa umbria. Maavärit hallisivat julkisivuja, sillä ne olivat kestäviä ja edullisia maaleja. Maalien sävyttämistä tehtiin viime vuosisadan puolelle yksinkertaisesti. Väri sekoitettiin sopivimman pigmentin avulla, ja sitä vaalennettiin tai taitettiin muilla väreillä. Sittemmin sodan jälkeen muotiin tuli vaaleat ja pastelliset sävyt. Modernismin aikakautena 1970- ja 1980-luvulla maalituotteisiin tuli uusia tuulia Euroopasta ja tällöin syntyi myös värikartat. Asuinrakennusten värimaailmassa alkoi pikkuhiljaa olla vaihtelua ja niissä näkyi omistajien omat värivalinnat.

trendikkäin sävy vuonna 2019

Vuonna 2019 trendikkäimmät sävyt ulkomaalauksessa ovat harmaa, valkoinen ja musta. Musta julkisivuväri on noussut trendiksi viime vuosina, ja mustan suosio tuntuu vain kasvavan. Ei ihme, sillä musta ja tummat sävyt istuvat täydellisesti hirsirakennukseen, kun taustalla on tummasävyistä puustoa, jota kotimaassamme riittää.

Hirsirakennuksen voi kuitenkin maalata lukuisilla muillakin sävyillä. Miten valitset oikean sävyn uuteen rakennukseen?

Kuultava vai peittävä maali?

Suosittu tapa on maalata hirsirakennus kuultavalla tuotteella, jolloin puu tulee kauniisti esille maalin alta. Kuultavassa ulkovärissä lopulliseen väriin vaikuttaa puun oma väri, pinnan karkeus ja levityskertojen määrä käytetyn värin lisäksi. Puun luonnollisuus pääsee kuultavalla käsittelyllä upeasti esille.

Maalia valitessa tulee ottaa huomioon myös maalin kiiltoaste. Mitä kiiltävämpi pinta on, sitä syvemmältä väri siinä näyttää. Vähemmän kiiltävässä pinnassa värit näyttävät vastaavasti vaaleammilta ja pehmeämmiltä. Mitä kiiltävämpi ja lovempi maalipinta on, sitä helpompi se on pitää puhtaana.

Ota huomioon rakennusta ympäröivä maisema

Kaarna

 

Ulkoväritrendit ovat pysyneet suhteellisen samana jo vuosia. Tummat ja luonnonläheiset sävyt ovat haluttuja sävyjä hirsirakennukseen.

Kun valitsee ulkomaalia, on syytä kiinnittää huomiota, millaiseen maisemaan rakennus tulee. Tummat värit sulautuvat luontoon paremmin kauempaa katsottuna, kun taas vaaleat erottuvat selvästi. Jos ympäristössä on paljon kuusipuita tai pihapiiri on muuten metsäinen, voi tumma hirsitalo näyttää paremmalta kuin vaalea. Jos taas on kyseessä merenrantatontti kaislikkoineen, vaalea rakennus voi sopia tällaiseen maisemaan paremmin. Tutki ympäristöä ja ympärillä olevaa kasvillisuutta rohkeasti: parhaat ideat myös ulkovärin suhteen syntyvät yleensä tällä tavalla.

Kalliomaisemaan sopii hienosti tumman harmaat ja vihertävät sävyt. Lehtipuiden ympäröimään pihaan sopii hienosti vaaleat, vihreät ja mustanruskeat sävyt. Mäntymetsään soveltuvat hyvin ruskea eri vivahteineen. Mustassa tai tummassa puun eläminen voi kuitenkin näkyä herkemmin tai nopeammin, kuin vaaleassa pinnassa, sen aremman pigmentin takia.

Ympäristöä tarkkailemalla löytää yleensä parhaiten sopivan väripaletin.

Tarkastele värimallia luonnossa

Kaarna

 

Värit näyttävät erilaiselta luonnon valossa, kun sisätiloissa keinovalon alla.  Sävyn koemaalaus kannattaa tehdä ensin irralliselle laudan pätkälle, jotta todellisen sävyn pääsee näkemään paremmin. Anna maalin kuivua ja tarkistele sitä myös luonnonvalossa. Kun väri näyttää laudan pätkällä hyvältä, niin tee ensin koesively rakennuksen huomaamattomaan paikkaan, ja tarkastele väriä eri valossa: aamuauringossa, keskipäivällä ja illan hämärässä.

vinkki: Hirsipintojen esikäsittely

Uuden hirsirakennuksen pinnan suojaamiseen kannattaa panostaa, sillä huolellinen esikäsittely parantaa pintamaalin tarttuvuutta ja kestävyyttä. Hirsipinnat kannattaa pohjustaa pohjusteaineella, joka antaa suojan laho- ja homevaurioiden varalle. Pohjusteen levittämisen jälkeen pinta kannattaa suojata kuullotteella tai peittosuojalla. Kuullote antaa pidemmän huoltovälin erinomaisen UV-suojansa ansiosta, ja torjuu myös sienien kasvua. Puupinnat kannattaa pohjustaa ennen kuullotteen käyttöä pohjusteaineella. Pohjusteainetta käyttämällä pinta vastaanottaa hyvin pintamaalin tai kuullotteen.

Lähde: Tikkurila.fi 

unelmilla on tapana toteutua

Jokainen haave, oli se sitten hirsihuvila tai pihasauna,
on lähempänä toteutumista, kun sen kertoo ääneen.
Ota puhelin käteen tai lähetä meille viesti,
niin aletaan suunnittelemaan!


Hirsimökistä energiatehokas

Hirsirakennuksista puhuttaessa nousee usein esille rakennuksen lämmönpitävyys ja siihen liittyviä asioita. Puuta pidetään huonona eristeenä ja jotkut myös yhdistävät puun hengittävyyden huonoon ilmatiiveyteen. Nämä väittämät voidaan kuitenkin kumota, sillä oikealla rakentamistavalla ja kestäviä materiaaleja käyttämällä hirsirakennuksista saadaan hyvinkin energiatehokkaita. Kuinka hyvään energiatehokkuuteen oikein päästään? 

HIRSI ON MAINETTAAN PAREMPI

Hirrellä on hyvä lämmönpitävyys. Tästä seuraa pitkässä juoksussa energiasäästöjä. Yksittäisessä mittaustilanteessa hyödyt eivät tule ilmi, minkä vuoksi hirsi kärsii ominaisuuksiaan huonommasta maineesta energiatehokkuuden osalta. Laskennallisen ja todellisen energiankulutuksen ero on merkittävä. Keväisin ja syksyisin hirret varaavat itseensä auringon lämpöä, jota se päästää sisälle rakennukseen yön aikana. Tällä tavoin lämmityskulut pienentyvät. Kesäisin taas lämmönpitävyys pitää kuumuden loitolla. Lisälämmölle ei ole tarvetta, ja hirret keräävätkin kesäöinä viileyttä. Hirrellä on ainutlaatuinen lämpötilaeroja tasaava ominaisuus, jonka avulla säästyy energiaa.

ILMATIIVEYS

Energiankulutukseen keskeisesti vaikuttava seikka on ilmatiiveys. Vuotoilmalla, eli rakenteiden ja liitosten kautta vuotavalla ilmalla, on suuri merkitys rakennuksen energiankulutukseen. Energiatehokkaassa rakennuksessa on ilmatiiviit rakenteet, ja ilmaa vuotaa rakenteiden läpi mahdollisimman vähän. Ilmatiiveyttä ei tule missään nimessä sekoittaa hengittävyyteen. Hirren hengittävyydellä viitataan sen kykyyn sitoa ja luovuttaa kosteutta – ei päästää lävitseen ilmaa.

RAKENTAJAN VASTUU

Energiatehokkuuden ja ilmatiiveyden kannalta avainasemassa on huolellinen rakentaminen sekä oikeat rakennustekniikat. Tiiveimmäksikin kehitelty salvos voidaan pilata millin heittävällä mittausvirheellä. Ilmatiiveyden kannalta on siis tärkeää, että tehty työ on tarkkaa ja laadukasta. Vaikka käytössä olisi kaikki laadukkaat materiaalit, rakennuksen todellinen laatu varmistetaan hirsirakennuksen kasausvaiheessa.

Hirsirakennuksessa tulee kiinnittää erityishuomiota siihen, että nurkka on tiivis. Perinteinen ristinurkka on ilmatiiveyden kannalta hyvä valinta. Ulkonäöltään se ei miellytä välttämättä kaikkia, jolloin päädytään monesti lohenpyrstönurkkaan tai kotelonurkkaan. Näiden kohdalla kuitenkin vaaditaan erityistä tarkkuutta, jotta työn jälki on priimaa. Jokaisesta nurkkamallista saa toki energiatehokkaat, mutta se vaatii erityistä huolellisuutta ja ammattillista osaamista.

Ikkunoiden kautta voi poistua ilmaa. Nykyään on suosittua hankkia yhä suurempia ikkunoita, joten on entistä tärkeämpää pitää ikkunoiden ilmatiiveydestä huolta. Heikkolaatuisessa rakennuksessa ikkunoiden läheisyydessä tuntee vetoa ja kylmä ilma puskee sisään.

Ikkunoiden ja ovien kiinnitys ja tiivistäminen vaatii suunnitelmallisuutta ja huolellisuutta. Niidenkin kohdalla voi tehdä mahdollisimman energiatehokkaita valintoja. Lämpöovien sekä energialasien eristyskyky on huomattavasti suurempi verrattuna tavallisiin vaihtoehtoihin. U-arvo kertoo, kuinka ikkuna läpäisee lämpöä. Mitä pienempi arvo on, sitä parempi lämmöneristys ikkunassa on. Kolminkertaisen energialasilla varustetun ikkunan u-arvo on sama kuin 88mm vahvan lamellihirven u-arvo, eli sillä on todella hyvä lämmönpitävyys tavalliseen ikkunalasiin verrattuna.

Eristäminen

Ilmanvuotoa tapahtuu erityisesti rakennuksen ylä- ja alapohjan kautta, jonka vuoksi seinien liitoskohdat ylä- ja alapohjaan tulee olla pitävät.

Ympärivuotiseen käyttöön tarkoitetussa hirsimökissä eristeet varmistavat riittävän ilmatiiveyden. Ilmatiiveyttä ei saavuteta sillä, että rakennus ämpätään täyteen muovia, jotta ilma ei varmasti pääse karkaamaan. Tällä saavutetaan lähinnä sisäilmaongelmainen rakennus. Eristeidenkin kohdalla laatu on tärkeä tekijä. Eristyskyky on tietenkin ykkösprioriteetti, mutta ehtona on myös hyvän sisäilman säilyminen. Salvoksella halutaan kiinnittää erityishuomiota siihen, että rakennukset ovat oikeasti turvallisia myös sisäilmaongelmista kärsiville.

Yleinen tapa on rakentaa rossipohjainen rakennus, jossa käytetään  montaa erilaista materiaalia: tuulensuojakangasta tai -levyä, villaeristettä, muovia ja puulaudoitusta varsinaisen lattiapinnan alla. Tällaisessa rakentamisessa on haasteena erilaiset kemiallaiset reaktiot eri materiaalien ainesosien välillä, ja vastaan voi tulla ilmavaihtoon ja lämmöneristykseen liittyviä ongelmia. Salvos rakentaa rossipohjan käyttämällä XPS-lämmöneristettä, jonka jälkeen tehdään koolaus, ja päälle laitetaan lattiamateriaali (puu). Näin alapohjassa on vain kahta eri materiaalia. Saumat saadaan eristettyä tiiviiksi eristevaahdolla. Salvoksella rakennuksiin voi saada lämmöneristeen myös yläpohjaan. Tällöin kylmä ilma ei ole yhteydessä mökkiin puun välityksellä, vaan vastaan tulee eriste. Hirsien väliin käytetään PP-TERMO-eristettä. Molemmat eristeet ovat vettä hylkiviä ja homehtumattomia.

XPS-lämmöneriste on eristeenä luja ja sillä on erinomainen kosteuden- ja lämmönpitävyys. XPS-eristeen voi kastaa joessa ja asentaa paikoilleen, mutta samaa ei voi tehdä villan kanssa: villaan muodostuu homeitiöitä. Suomessa kosteus- ja lämpötilanvaihtelut ovat maailman suurimpia, joten rakenteita valitessa on syytä kiinnittää huomiota hengittävyyden lisäksi myös kondesioveteen. Yläpohjan kanssa on myös syytä kiinnittää huomiota, ettei kondenssiongelmaa pääse syntymään.

Kylmäsillat ovat talon vaipan kohtia, joista lämpöä vuotaa ulos selvästi enemmän kuin ympäröivästä rakenteesta. Kylmäsillan kohdalla sisäilman kosteus voi tiivistyä rakenteen pinnalle ja aiheuttaa home- ja lahovaaran. Kylmäsiltoja tulee erityisesti nurkkiin sekä seinän ja lattian liitoskohtiin. Salvoksella eristeet asennetaan ala- ja yläpohjaan niskojen väliin, jonka jälkeen eristeet asennetaan kelluvana niskojen päälle siten, että esim. lattiaa katsoessa ylhäältä päin ei näy muuta kuin eristettä. Tämän jälkeen vielä koolaus ja lattian asentaminen sen päälle. Kelluvalla eristeellä katkaistaan kylmä siltä, jolloin lattianiska ei voi johtaa koskaan kylmää ilmaa sisälle.

ILMANVAIHTO

Ilmatiiveys ei myöskään tarkoita, että rakennuksessa ei vaihtuisi ilma. Ilmatiiviissä rakennuksessa on toimiva ilmanvaihto. Tehokas ilmanvaihto on hyvän sisäilman kannalta tärkeä tekijä.

Eristeet liittyvät olennaisesti ilmanvaihtoon. Täysin muovitettu rakennus aiheuttaa ongelmia ilmanvaihtoon. Siksi on tärkeä pitää rakennus hengittävänä ja käyttää vain laadukkaita eristeitä. Optimaalinen ilmanvaihto ei silti tarkoita löyhiä rakenteita, joiden kautta ilma pääsee pakenemaan. Paras mökki on tiivis ja hengittävä, johon on helppo toteuttaa toimiva ilmanvaihto. Hirsirakennuksissa käytetäänkin painovoimaista ilmanvaihtoa.

Painovoimaisessa ilmanvaihdossa on useita etuja koneelliseen ilmanvaihtoon nähden. Koneellisen ilmanvaihdon laitteisto tarvitsee huoltoa ja epäkuntoon mennessään laitteet aiheuttavat ongelmia ilmanvaihtoon sekä koko rakennukseen. Painovoimaisessa ilmanvaihdossa ilman vaihtuminen tapahtuu poistoilmaventtiilien ja korvausilmaventtiilien avulla. Tämä ei vaadi koneita tai ylimääräistä energiaa. Vaikka rakennus olisi tiivis ja hyvin eristetty, oikealla venttiilien sijoittelulla rakennuksesta saa tehokkaasti tuulettuvan. Painovoimaisella ilmanvaihdolla toteutettu ilmanvaihto ei tuo ulkopuolelta polyä, joten rakennus pysyy puhtaana ja siivousväliäkin voi näin ollen venyttää koneelliseen ilmanvaihtoon nähden.

rakennamme energiatehokkaita rakennuksia

Hirsirakentamisen vankka kokemus  ja ammattitaito mahdollistavat energiatehokkaan rakentamisen.
Tilaamalla rakennuksen meiltä voit olla varma, että rakennusprojekti sujuu toivotulla tavalla.
Hoidamme tarvittaessa kaiken aina perustuksista avainten luovutukseen asti.
Ota yhteyttä, niin aloitetaan suunnittelu yhdessä!


Mistä koostuu hirsimökin kokonaishinta?

Monesti mökkiprojektissa vastaan tulee yllättäviä pakollisia lisätoimenpiteitä ja -kuluja, joista asiakas ei ole ollut tietoinen  mökkiprojektin alkuvaiheessa. Edulliselta kuulostava hinta voikin nousta projektin myötä alkuperäistä suunnitelmaa paljon suuremmaksi. Salvoksella haluamme, että asiakas tietää, mitä mökkiprojekti kokonaiskustannuksineen tulee maksamaan. Asiakas tietää kokonaishinnan jo siinä vaiheessa, kun on valinnut sopivan mallin, yksilölliset muutokset, kalusteet ja toimitustavan mökille. Mistä koostuu hirsimökin kokonaishinta? 

1. hirsimökin suunnittelu – minkälainen mökki?

Mökin suunnittelu aloitetaan tarvekartoituksella, jossa keskustellaan asiakkaan tarpeista ja toiveista. Kartoituksessa selvitetään, minkälainen mökin käyttötarkoitus on, minkälainen tontti on ja mitkä ovat asiakkaan mieltymykset. Tietojen perusteella suunnitellaan sopiva malli –  jokaiseen Salvoksen malliin on mahdollista tehdä yksilöllisiä muutoksia, jotta asiakkaalle saadaan tarkoituksenmukainen mökki. Tehtaan edustajamme auttavat kaikessa tässä.

Jokaiseen Salvoksen mökkiin valitaan sopiva hirren vahvuus ja nurkkamalli. Hirren vahvuus vaihtelee 88mm-165mm. Nurkkavaihtoehdot määrittelevät rakennuksen tyylin ja saatavilla on risti-, lohenpyrstö- ja lyhytnurkka -vaihtoehdot. Kattotyypiksi voi valita harja- tai pulpettikaton.  Jokainen mökki pintakäsitellään asiakkaan valitsemalla värikokonaisuudella. Asiakas saa valita ikkunoiden ja ovien mallin, koon ja paikat. Saatavilla on erilaisia malleja moderneista perinteisiin malleihin. Luonnollisesti myös mökin varustelu tehdään aina räätälöidysti: kiintokalusteet, keittiö ja mahdollinen terassi toteutetaan myös asiakkaan haluamalla tavalla.  Oli omat valinnat mitä tahansa, jokainen Salvoksen hirsimökki on laadukas ja pitkäikäinen. Lue lisää hirsimökin varustelusta.

2. valitse sopiva toimitusmuoto

Salvoksella on kolme eri toimitusvaihtoehtoa. Haluatko rakentaa mökin itse hirsipaketista, vai haluatko, että kaikki tehdään puolestasi perustuksista lähtien, ja pääset suoraan nauttimaan mökkielämästä ja sinulle jää vain maksamisen ilo? Saat itse valita, mikä toimitusmuoto on sinulle paras.

1. täysin valmis

Täysin  valmis tarkoittaa, että mökki rakennetaan tehtaalla valmiiksi – joko täysin valmiiksi tai tilamoduuleiksi, jotka yhdistetään toimituskohteessa. Vain katto asennetaan suurelementeistä kohteessa – tämä tarkoittaa, että rakennusaika kohteessa kestää noin viikon.

2. sääsuojaan

Haluatko rakentaa itse mökkisi valmiiksi, mutta tarvitset apua projektin vaikeimmissa vaiheissa? Sääsuojaan -toimituksessa Salvos pystyttää hirsikehikon ja asentaa ulkokaton, jonka jälkeen kohde luovutetaan asiakkaalle. Valittavanasi on sääsuojaan toimituksessa valmis huopakatto tai peltikaton tullessa aluskate ja rima asennettuna.

3. pakettitoimitus

Haluatko rakentaa mökkisi kokonaan itse hirsipakettitoimituksesta? Toimitamme valitsemasi mallin pakettitoimituksena – hirsitoimituksen lisäksi puuosatoimituksen saa eri muodoissa. Saat valita halutessasi kattavasti lisävarusteita, kuten lauteita, piippuja ja ikkunoita.

3. mökin varustelu – valitse kalusteet ja lisävarusteet

Onko tärkeää mahdollisimman vaivaton mökkielämä vai tunnelmallisuus – tai molemmat? Salvoksella täysin valmis -mökit varustellaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Kiintokalusteet ja sisustusmateriaalit ovat asiakkaan valittavissa ja asennustyö tehdään jo tehtaalla. Tällöin huoleton mökkielämä voi alkaa vaikka samantien, kun mökki on valmistunut.

Lisävarusteet tuovat helppoutta ja tunnelmaa mökkielämään. Takka on hirsimökin sydän ja ratkaisu lämmittämiseen. Laadukkaat kodinkoneet helpottavat mökkielämää ja lasitetulla terassilla voit viettää aikaasi pitkälle syksyyn. Jokainen mökkeilijä voi itse valita, mitkä ovat oman mökkielämän kannalta tärkeitä varusteita.

4. SÄHKÖT JA VESI

Mökin kylpyhuone

Salvokselta saat myös mökin sähkö- ja LV-suunnitelmat samalla sopimuksella.  Yleensä mökkeihin asennetaan oma sähköpääkeskus. Sähköjohdot sekä kylpyhuoneen tuotteisto asennetaan jo tehtaalla paikoilleen.

Entäpä minkälainen vesijärjestelmä halutaan? Ekovessa vai vesi-WC? Millainen suihkuratkaisu? Autamme valitsemaan sopivat ratkaisut mökillesi.

5. PERUSTUKSET ja tonttityöt

Hirsimökin toimitukseen kuuluu aina valmis mittapiirros perustuksille. Tämän avulla näppärä tekee perustukset itse. Salvos hoitaa perustukset tarvittaessa puolestasi: perustusten pilarit ja laatat valetaan valmiiksi Salvoksen tehtaalla, joten perustusten tekeminen paikan päällä on nopea juttu.

Tonttityöt käynnissä

Suunnitteluvaiheessa käymme myös tontilla, jonne mökki rakennetaan. Mikäli tontilla täytyy tehdä raivausta, mökkitie tai asentaa vesikaivo jotta mökki voidaan rakentaa – me Salvoksella hoidamme tarvittaessa kaiken tämän. Tonttityöt tehdään tuntityönä ja tarvikkeet laskutetaan menekin mukaan.  Perustuksen ja tonttitöiden hintaan vaikuttaa rakennuksen koko ja maaperä.

hinnoittelun abc

Kokonaishinta muodostuu monesta tekijästä. Mökin malli, hirren vahvuus, kattotyyppi, nurkkamalli, ikkunoiden ja ovien malli ja varustelu vaikuttavat kokonaishintaan. Toimitetaanko mökki täysin valmiina, sääsuojaan- vai pakettitoimituksena. Näiden lisäksi hintaan vaikuttaa myös mahdolliset tonttityöt ja perustukset. Salvoksella kokonaishinta määräytyy jo kaupantekohetkellä, joten yllätyksiä ei tule.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä sinua lähimpään edustajaan tai jätä yhteydenottopyyntö, niin aloitetaan elämäsi helpoin rakennusprojekti!

 


Panoraama – koe luonto ainutlaatuisella tavalla

Haluaisitko viettää enemmän aikaa luonnossa? Rakastatko luonnonvaloa ja vuodenaikojen vaihtumisen seuraamista omalta sohvaltasi? Haaveiletko mutkattomasta vapaa-ajan viettotavasta? Sinun ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, jotta pääset kokemaan luonnon kaikki sävyt. Sinulla on etuoikeus nauttia yhteisestä ylpeyden aiheestamme: suomalaisesta luonnosta. Teimme sen mahdolliseksi uudella tavalla. 

Panoraama 3A

Saamme ylpeänä esitellä uuden Panoraama -malliston. Panoraama -malliston rakennukset ovat moderneja hirsirakennuksia, jotka sopivat täydellisesti kakkoskodiksi tai hengähdyspaikaksi kiireisen arjen keskellä. Panoraamassa toimii kaikki: mallisto on suunniteltu kompaktiksi ja rakennus sisältää vain tarvittavan – ei mitään liikaa, eikä liian vähän. Lähes koko seinän levyisten ikkunoiden ansiosta pääset kokemaan luonnon ennen näkemättömällä tavalla. Rakennukset sopivat niin metsän keskelle, veden äärelle kuin vihreään maaseutumaisemaankin – sinä valitset, minkälaisessa maisemassa haluat herätä uuteen päivään.  Mallistossa on useita vaihtoehtoja pienemmistä yhden huoneen ratkaisuista isompiin rakennuksiin, joihin mahtuu isompikin perhe.

Miten panoraama valmistetaan?

Salvoksella on ainutlaatuinen konsepti, joka on saanut alkunsa perinteisistä hirsirakentamistaidoista ja  nykyaikaisesta teknologiasta. Salvoksella on kolme toimitustapaa: täysin valmis, säältä suojaan ja pakettitoimitus. Pienemmät rakennukset voidaan toimittaa säältä suojaan -toimituksena tai pakettina, tai rakentaa tehtaalla täysin valmiiksi, joten rakenteet eivät missään vaiheessa altistu esimerkiksi sään aiheuttamille rasituksille. Isommat Panoraama -rakennukset toimitetaan säältä suojaan -valmiina tai pakettitoimituksena asiakkaan valinnan mukaan.

Panoraama -mallisto on syntynyt asiakkaiden toiveista ja saanut vaikutteita tämän vuosikymmenen mökkitrendeistä. Mallistossa on kymmenen erilaista mökkimallia ja jokaiseen malliin on mahdollista tehdä muutoksia. Haluatko kakkoskodin, jossa on tilaa majoittaa myös kaukaa tulevia vieraita, vai haluatko kompaktin kokoisen rakennuksen, jossa tilaa on vain sen verran, kun tarvitset? Käytännössä saat juuri omiin tarpeisiisi nähden sopivan vapaa-ajan viettopaikan – kerro toiveesi, me toteutamme! Saat itse valita, mitä liimapuutolppien väliin tulee: ikkunoiden, ovien ja seinärimoitusten sijainnit ovat asiakkaan päätettävissä. Tutustu mallistoon!

Nukahda tähtien valoon ja herää auringon paisteeseen

Luonnon läheisyys rauhoittaa ja tarjoaa monenlaisia virikkeitä ja keinon ladata akkuja. Millaisessa ympäristössä sinä virkistyt? Onko unelmasi lähteä kotiovesta reippaalle metsälenkille neulaspolkua pitkin lasten kanssa, vai haluatko mieluummin katsoa takapihan pellolla laiduntavia lampaita samalla kun syöt aamiaista? Saatat rentoutua poimiessasi mustikoita metsässä tai lukemalla kirjaa mökin terassilla. Pieni piilopirtti metsän keskellä voi olla paikka, jossa keho ja mieli elpyvät.  Luonnossa saat olla oma itsesi – se tarjoaa mahdollisuuksia toteuttaa itseään erilaisten harrastusten tai vaikkapa aistiterapian avulla. Luonnossa saat upeita kokemuksia ja luonnolla on myös suuri merkitys emotionaaliseen hyvinvointiin.

Panoraama 10
Panoraama 3

 

ASIANTUNTIJAMME OVAT sinua varten

Meille on tärkeää, että prosessi on asiakkaalle mahdollisimman helppo ja miellyttävä. Pitkän kehitystyön ansiosta tarjoamme asiakkaillemme vain ammattitaitoisesti ja laadukkaasti suomalaisesta puusta valmistettuja hirsirakennuksia.

Olet askeleen päässä hirsiunelmasi toteuttamisessa

Ota yhteyttä sinua lähimpään edustajaan, niin autamme sinua
elämäsi helpoimman rakennusprojektin onnistumisessa.
Tuodaan yhdessä luonto lähellesi.

Tilaa myös uusi kuvasto ja inspiroidu!


WordPress Image Lightbox