Chat with us, powered by LiveChat

Viisi vinkkiä pihasaunan ostajalle

Mikään ei ole mukavampaa, kuin mennä kesäiltana pihasaunaan ja vilvoitella saunan terassilla löylyjen lomassa. Pihasauna on hyvä hankinta niin mökin kuin omakotitalonkin pihaan. Pihasauna mahdollistaa ihanat rentoutumishetket vuodenajasta riippumatta ja laadukkaan hirsisaunan arvo säilyy hyvänä vuosien saatossa. Pihasaunojen kysyntä onkin Suomessa kovaa, ja tarjontaa on paljon. Mihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota pihasaunaa valitessa?

1. Minkälaiseen pihaan sauna tulee?

Väinämö

Keskeinen kysymys on se, millaiseen pihapiiriin sauna on tulossa. Paikka, johon sauna tulee vaikuttaa siihen, millaisen pihasaunan siihen voi hankkia. Piha-alueen pinta-alalla on myös suuri vaikutus sopivan pihasaunan valintaan. Viidenkymmenen neliön pihasaunaa ei välttämättä kannata tai edes voi hankkia pieneen kotipihaan, mutta isolle tontille se voi olla erinomainen valinta.

Mökkipihaan perinteinen pihasauna on luonteva ratkaisu kun taas kaupunkipihaan voi sopia paremmin modernimpi malli.  Lisäksi kaavoitetulla alueella voi olla rajoituksia hirsirakennusten suhteen. Kaikilla alueilla esimerkiksi perinteiset ristinurkat eivät ole sallittuja, jolloin nurkkavaihtoehdoksi sopii lohenpyrstönurkka tai lyhytnurkka. Eri nurkkamalleihin kannattaa tutustua huolella ennen lopullista päätöstä.

2. Miellyttävää saunomiskokemusta tukevat ratkaisut

Saunomisesta voi tehdä vaivattomampaa ja miellyttävämpää valitsemalla oikeanlaisen saunamallin. Jos haluaa päästä haukkaamaan raitista ilmaa löylyjen lomassa, pihasaunassa on hyvä olla kuisti. Pienen vilvoitteluhetken jälkeen lauteille on taas mukava palata. Pihasaunan edustalle voi laittaa myös terassin, jolle mahtuu vaikkapa pöytä- tai sohvaryhmä ja grilli.

Tupa saunan yhteydessä on yleinen toive. Pihasaunan tupa toimii pukuhuoneena ja siellä voi myös majoittaa yön yli vierailevia ystäviä.
Salvoksella on laaja valikoima saunamökkejä ja pihasaunoja eri pohjaratkaisuilla. Kaikki mallit ovat täysin muokattavissa asiakkaan toiveiden mukaan. Pihasauna suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa, jotta se palvelee varmasti parhaalla mahdollisella tavalla tulevia saunojia.

3. Pihasaunan sisämateriaalit

Pihasaunan sisämateriaaleilla on suora vaikutus saunomiskokemukseen. Lauteilla ja sisäkatossa yleisesti käytettyjä materiaaleja ovat haapa ja kuusi. Haapa on hieman kalliimpi, mutta se on monen saunojan suosikki saunamateriaali.

Haapa on hyvin huokoinen puu, joten se johtaa hitaasti lämpöä. Haapapuisilla lauteilla voikin istua pitkiä aikoja eivätkä lauteet ala polttaa. Haapapuu ei havupuun tavoin pihkaa, mikä on saunojien kannalta miellyttävää. Kuumentunut pihka lauteella ihoa vasten tai katosta pudonneena ei tunnu kovin mukavalta.

Lisäksi tiukkasyinen puu ”itkee”. Löylyä heittäessä kattoon muodostuu vesipisaroita, jotka tiukkasyinen puu voi pudottaa alas. Haapapuun kohdalla tätäkään ongelmaa ei ole.

4. Pihasaunaan sopiva kiuas

Löylyjen kannalta olennaisessa roolissa on kiuas. Saunojalla voi olla erityistoiveita kiukaan ominaisuuksien suhteen ja myös ulkonäön osalta riittää vaihtelua. Tärkeintä kuitenkin kiuasta hankkiessa on ottaa huomioon pihasaunan koko. Puukiukaat on suunniteltu aina tietyn kokoiseen tilaan. Liian suuri kiuas lämmittää saunan turhan kuumaksi ja liian pieni kiuas taas joutuu käymään ylikierroksilla lämmittääkseen saunan.

Puntaroidessa kahden eri koon välillä kannattaa valita mieluummin vähän liian suuri kuin pieni puukiuas. Myös kiukaiden suojaetäisyydet tulee ottaa huomioon, eikä pihasaunaan voi säädösten puitteissa hankkia mitä tahansa kiuasta. Pihatukusta löydät kattavan tarjonnan puukiukaista.

5. Kylpemistä helpottavat tuotteet

Vaikka juoksevaa vettä saunaan ei tulisi niin pihasaunassa peseytymisen ei tarvitse olla silti hankalaa. Pihasaunan voi varustella kylpemistä helpottavilla tuotteilla. Näin pihasauna saa myös enemmän käyttöä, kun saunominen ei tarkoita vaivalloista peseytymistä.

Perushankinta on kiukaan vesisäiliö, jonka avulla saadaan lämmintä kylpyvettä suuremmallekin porukalle. Peseytymistä tehokkaasti helpottava tuote on akkukäyttöinen suihku. Suihku mahdollistaa vaivattoman peseytymisen eikä kustanna paljon.

Haapapuusta käsinveistetty shampooteline tai kulmahylly on kaunis ja kestävä ratkaisu shampoopulloille ja saippuoille. Siistiin pihasaunaan on aina mukava mennä ja viedä myös vieraita kylpemään.

suunnitellaan yhdessä!

Meillä Salvoksella on useita valmiita hirsisauna- ja saunamökkimalleja, joista voi valita
sopivan, tai sauna voidaan räätälöidä sinun toiveittesi mukaisesti.
Ota rohkeasti yhteyttä sinua lähimpään Tehtaanedustajaan ja varaa suunnitteluaika!


Varusteltu pihasauna on kodin keidas

 

Perheyritys Salvos

Pihasauna on yleensä mökin vakiovaruste ja vahvasti sidottu suomalaiseen mökkikulttuuriin. Jos ei omista mökkiä tai se on kaukana, arkeen saa helposti rentouttavaa mökkifiilistä hankkimalla pihasaunan kotipihaan. Suurempaan pihaan voi miettiä myös saunamökkiä, joka on samalla myös ratkaisu lisätilan tarpeeseen. Pihasaunan saa muokattua mieleisekseen, kun sitä hieman varustelee.

SAUNATUVASTA ON MONEKSI

Saunan yhteydessä oleva tupa on monikäyttöinen. Tupa toimii pukuhuoneena ja lisäksi siellä voi majoittaa yön yli vierailevia ystäviä ja sukulaisia. Tuvassa nukkuu mielellään itsekin; puhutaan , että makoisimmat unet saadaan saunan tuvassa.

Tupa on myös monelle rauhoittumisen paikka. Arkeen saa pienen hengähdystauon, kun menee edes hetkeksi tupaan lehtiä lukemaan tai vain makoilemaan. Lapsetkin tykkäävät olla tuvassa, kun saavat touhuta omia askareitaan, kuten värittää värityskirjaa.

TERASSI JA SEN VARUSTELU

Pihasaunan terassi tekee rakennuksesta entistä kauniimman näköisen, ja mikä tärkeintä, se antaa mukavat puitteet vilvoittelulle löylyjen lomassa. Tuntuu hyvältä istuskella ja nauttia hetki raikkaasta ilmasta ennen löylyihin palaamista.

Saunomiskokemus nousee aivan uudelle tasolle, jos pihasaunan terassilta löytyy grilli. Vilvoittelu on entistä ihanampaa, kun voi samalla nauttia grillin loihtimista herkuista. Näin saunomisesta tulee oikea elämys. Löydä sinulle sopiva grilli tai savustin Pihatukun valikoimasta.

Jos kaipaat hieman yksityisyyttä naapurien ja ohikulkijoiden katseilta, on sopivan kokoinen näkösuoja hyvä ratkaisu ja tarjoaa yksityisyyttä.

PALJU TAI POREALLAS: TUPLANAUTINTO

Palju tai poreallas ja pihasauna muodostavat lyömättömän combon. Olo on kuin uudestisyntyneellä, kun ensin rentoutuu paljussa ja tämän jälkeen saa vielä pihasaunan löylyt kaupan päälle. Kiireisimpinä iltoina voi valita, kumpi houkuttelee enemmän.

Palju ja poreallas tuovat pihasaunan tavoin iloa vuodenajasta riippumatta. Paljun ja porealtaan avulla on mukava viettää iltaa suuremmallakin porukalla. Toiset nauttivat löylyistä sillä aikaa kun loput istuskelevat paljussa.

Koristuksilla saa iloa pienellä vaivalla

Pihasauna ja sen terassi saavat kauniin ja viimeistellyn ilmeen kukkien, istutusten ja vaikkapa kivien avulla. Jo varhain keväällä istutettavia lajeja ovat esimerkiksi orvokit, narsissit ja tulppaanit. Kukkien avulla pihasauna on ihanan värikkään ja eloisan näköinen. Kukat on loistava keino saada pihasaunasta entistä viihtyisämpi pienellä rahallisella ja ajallisella panostuksella. Kivistä voit puolestaan tehdä näyttäviäkin kokonaisuuksia: voit myös laittaa niitä terassilaudotuksen ympärille ja ympäröidä istutukset luonnon kivillä.

Ympärivuotinen sisustusratkaisu on lyhty.  Lyhdyn sisälle voi laittaa vuodenaikaan sopivan koristuksen. Talvisin tuikku luo tunnelmaa, keväisin ja kesäisin taas toimii lyhdyn sisällä kasvatetut kukat. Syksyisin lyhty kannattaa täyttää omenilla, niin lopputuloksena on upea sisustuselementti.

haaveissa pihasauna?

Salvoksella on erilaisia pihasaunamalleja ja saunamökkejä, jotka ovat täysin muokattavissa asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ensimmäiselle riittää hyvä sauna, toiselle on tärkeää saada hyvin varusteltu saunamökki ja kolmannelle ykköskriteeri on iso, katettu terassi, johon mahtuu kaikki mukavuudet. Kun rakennusta, oli se sitten millainen tahansa, hieman varustelee ja sisustaa, löytyy omasta kotipihasta oikea rentoutumisen keidas. Tämä keidas luo arkeen hyviä hetkiä, vuoden jokaisena päivänä. Piharakennus on myös ilo silmälle. On ihan parasta, kun ainekset onnelliseen elämään löytyy omasta kotipihasta.

OLEMME SINUA VARTEN

Sopivan pihasaunan valinta ei aina ole helppoa, etenkin kun valinnanvaraa on paljon.
Ei  hätää, sillä Salvoksen asiantuntijat auttavat sinua mielellään oikean ratkaisun tekemisessä.
Ota yhteyttä sinua lähimpään edustajaan, niin valitaan yhdessä sinulle täydellinen pihasauna!


WordPress Image Lightbox